Olen mukana uudessa yhdistyksessä nimeltään Siniset siivet ry, muistaakseni siitä olenkin aiemmin jo jotain kirjoittanut. Joten mitään pitempää infotekstiä en nyt tähän yhdistyksestä laita, googlekin on ihan hyvä kaveri tarvittaessa.Yhdistyksellä on Varjoista valoon -niminenkuvausprojekti, johon minäkin päätin osani antaa. Löysin viikonloppuna koneelta vanhan kuvan, joka herätti idean että jos saisi sitä (aiempaa) päänsisäisäistä maailmaa edes jotenkin visualisoitua, konkreettiseen muotoon. Kuva löytyy siis täältä: http://varjoistavaloon.wordpress.com/2013/02/02/menneisyyden-uskomukset/

Tuo kuva siis on nyt netissä, julkisesti nähtävillä. Tiedän, että tuosta kuvasta tuskin kukaan tunnistaa, mutta aloin silti stressaamaan sitä(kin). Nousi ärsytys, että miksi tuollaisen tunteen pitää vieläkin nousta, mitä väliä jos joku tunnistaisi - ei minun tarvitse olla nurkassa häpeämässä, en ole tehnyt m i t ä ä n väärää. Pelko nosti myös päätään, pelko, että kun tavallaan kertoo, tapahtuu jotain kamalaa. Tuo pelko toki ei ole missään nimessä todellinen, mutta se on se pienen lapsen pelko. Pienen lapsen joka saatiin uhkailulla ja manipuloinnilla pitämään suunsa kiinni. Ajatuksiini tuli myös entä jos sittenkin kaikki tapahtunut onkin niin, että se on ollut omaa vikaani - turhauttaa kirjoittaa näin jälkikäteen tuo, ja tajuta miten tiukassa vielä minussa on nuo väärät uskomukset. Turhauttaa että kuinka helvetin monta kertaa näitä asioita pitää jankata ja silti päätyä hakkaamaan päätä seinään. Ilmeisesti sitä on edessä enemmän tai vähemmän koko loppuelämän ajan joskin toivon ja hitusen uskallan uskoakin, että seinään pään hakkaamiskerrat tulisi harventumaan ja kestämään aina vain vähemmän ja vähemmän. Niin sen on pakko mennä.