Mietin juuri tänään, että olen tainnut kirjoittaa aika paljon vain negatiivisista asioista ja oirekeskeisestikin; haluaisin jotakin kirjoittaa niistä pohdinnoista, miten uskomattomaltakin tuntuu, että tilanne on nyt tämä.
Toki pitkä matka on yhä, ja loppuelämän mittainen matka taitaa olla, mutta olen saanut ihan valtavasti aikaan, ja välillä koen voivani hyvin ja olevani onnellinen.

Tänään mietin sitä, miten paljon kokemukseni ovat opettaneet ja tuoneet elämääni arvokkaita asioita. Moni läheinen, tärkeä ystävä olisi jäänyt tulematta elämääni. En varmasti kykenisi niin syvään ystävyyteen ja sielunkumppanuuteen, kuin muutamien ystävien kanssa voin kokea. Erään ystäväni kanssa meillä on voimakas sanaton yhteys, pidämmme välillä tosi tiiviisti monien eri viestintävälineiden kautta, kirjoittelemme jopa kirjeitä, vaikka kotiemma välimatka on muutaman kilometrin, ja välillä menee pitempi aika ilman konkreettista yhteydenpitoa. Mutta toisen kirjetta tai korttia katsoessa ja lukiessa voi tuntea tosi voimakkaana sen tunteen, ettei ole yksin, että on joku, jolle pystyy vuorokaudenaikana minänsä laittaa viestiä ja tietää toisen lukevan sen kyllä, ei ehkä heti, mutta kuitenkin. 

Olen ollut aina suhteellisen avoin osasta kokemuksistani ja itseasiassa olen ollut mediassa näkyvillä tarinani ja kokemuksieni kanssa. On ollut ihmeellisiä kokemuksia, miten tuntemattomat ihmiset ovat uskaltautuneet kertomaan jostain elämän varrella olleestaan vaikeudesta, ja antaneet olla hetken kanssakulkijoita elämän varrella. Olen kiitollinen siitä luottamuksesta ja mahdollisuudesta tuoda toisen henkilön elämään valoa ja toivoa omalla selviytymiskokemuksella ja läsnäololla. Kauneimpia asioita maailmassa ovat kyyneleet, jotka uskalletaan itkeä toisen nähden. 

Elämäni varrella on ollut myös hienopja kokemuksia, jotka kokemusmaailmani on mahdollistanut. Olen saanut esiintymiskokemusta kokemuspuheenvuorojen avulla, tehdä yhteistyötä ammattilaisten parissa ja olla mukana kehittämässä hoitoa, lastensuojelutyötä, parempaa maailmaa. En usko, että ilman kokemuksiani kokisin tarpeelliseksi tehdä vapaaehtoistyötä, en olisi kokenut hoidon puutteita joihin haluan vaikuttaa tänä päivänä. En ehkä tuntisi niin voimakkaasti, näkisi pieniä, kauniita yksityiskohtia, ilahtuisi pienen lapsen hymystä tai näkisi niin paljon värejä harmaan seassa. Niin kliseistä kuin onkin, ei sateenkaarta muodostu ilman sadetta, sielulla ei olisi sateenkaarta ilman silmillä olevia kyyneleitä.