Jos kirjoitin eilen olevani väsynyt, niin tänään olen sitä potenssiin jotakin. Viime yö tuli loppujen lopuksi valvottua kokonaan, jossain vaiheessa kun olin jo pitempään koittanut saada unta päätin luovuttaa ja tulla valvomaan kämppikseni kanssa. (Juu, hänellä on vähän omituinen vuorokausirytmi).

Kävin tuossa kirkossa ja kaupungilla, ja varmaan univajeen takia aivot alkaa tehdä tepposia ja tosi voimakas dissosiaatio iski päälle. Tuntui, että maailma ei ole totta, että itse en olemassa ollenkaan ja oli kamalan turvaton olla. Sitä on hankala selittää, dissosiaatiota, että miten se on niin voimakasta ja pelottavaa, ja varmaan mys hankala ymmärtää, luulisin. Taidan olla sen verran nyt nukkunut pitempään huonosti, että viime yön valvominen sai todella äärirajoille. On jopa sellainen olo, että haluaisi romahtaa, muta ei kuitenkaan uskalla antaa sen tapahtua. Tuntuu, että hajoan pieniksi palasiksi ja ne sinkoutuu ympäri ämpäri ja katoaa ja että voin liuta jos kukaan ei sille tee mitään. Kunpa sitä olisi niin pieni, että mahtuisi jonkun syliin ja joku pitäisi tiukasti kiinni, ettei voisi hajota, että olisi turvassa. Taidan kääriytyä peiton alle ja koittaa kadota sinne.