Olen tykännyt fb:ssä seuraavasta sivusta: https://www.facebook.com/pages/Ei-hyssyttely%C3%A4-pedofiileille-kaikki-tiedot-julkisiksi/151021048263460, alunperin kannatan tuota asiaa, mitä ryhmän nimessäkin ajetaan, mutta sivun sisältö ei ole sellainen, josta useinkaan olisin samaa mieltä.

Tänään taas silmiini pompsahti kommentti, joka herätti halun kirjoittaa tämän tekstin. Seksuaalinen väkivalta on mielestäni, ja uskoisin että ihan suuren muidenkin mielestä, kaikista järkyttävintä, mitä lapselle voi tapahtua. Seksuaalisuus on kuitenkin ihmisen kaikkein yksityisinta, kaikkein haurainta ja kaikkein haavoittuvinta. En väitä, enkä
esitä ajatusta, että siitä voisi toipua parilla sormien napauttamisella, tai että tietyn intensiivisen terapian jälkeen asia ois täysin unohtunut eikä siitä jäisi mitään jälkiä ja se joskus pompahtaisi pintaan. En yleensä jaksa lukea minkään lehden kommenttipalstaa, kun tämän sarjan rikoksista on uutisoitu, joko siellä syyllistetään uhri tai kauhistellaan miten senkin lapsen loppuelämä on pilattu. Ja useimmiten esitetään "tehokkaampia" rangaistuskeinoja kuin oikeusjärjestelmämme.

"Tytön elämä on pilalla, sitä ei voi enää millään korvata. " (fb-sivu)

Tämänkaltaiset kommentit ovat olleet ja ovatkin iso syy, miksi en halua niin helposti kertoa jossain tlanteessa kokemuksistani. Tai toisaalta nimenomaan haluaisin, ja samalla kyvyä vaikuttaako tämä minun elämäni nyt pilalla olevalta, että eikö kuitenkin ole mahdollisuutta työskennellä sen eteen, että elämä olisi mielekkäämpää. Vielä hetki sitten ajattelin itsekin näin, ja sen minä ajattelen olevan myös oikeus itselläni, ilman, että kenenkään tarvitsee tulla aukomaan päätä ja sanomaan, miten se on vain asenteesta kiinni. Onhan se epäreilua, että joutuu itse rakentamaan kaiken alusta ehjemmäksi, ja jos vielä käy kuten omassa tapauksessani, ettei tekijä joudu elämäns aikana edes tuomiolle. En tiedä kuinka paljon aikaisemin olisin saattanut jo uskoa parempaan tulevaisuuteen, jos ympäriltä ei lähes joka päivä tulisi noita "tuomioita". Jokainen sellaisen sanonut voisi miettiä mielessään myös sitä, mitä se sanominen sillä uhrilla aiheuttaa, mitä se viestittää, sillä minusta se on tuomio, sen latistaminen, että terapia tai muu apu auttaisi. Jos haluaa esittää myötätuntoaan, niin sitä ei kannata tehdä tuomitsemalla toisen loppuelämääkin pilatuksi, vaikka nykyhetki sitä voisi olla. minulle tuo viesti vahvisti myös sitä ajatusta, ettei saa toipua, sitä viestiä minkä se pahantekijä, rikollinen oli päähäni saanut. Haluavatko kanssaeläjät ihan oikeasti niitä viestejä vielä vahvistaa, vai olla jotenkin luomassa uudenlaisia näkökulmia ja terveempiä ajatuksia itseään kohtaan? Haluaako ihmiset todella antaa sen pahantekijän manipulaation tässäkin asiassa onnistua loppuun asti?

Minä haluaisin pystyä antamaan vielä jonain päivänä kasvot kokonaan tälle ilmiölle, mutta tällä hetkellä siinä on, erittäin todellisia esteitä. Enkä loppujen lopuksi ole aivan varma, haluanko minä aivan kokonaan tälle asialle nimeni antaa, ainakaan vielä tässä vaiheessa. Mutta uskon pystyväni toimimaan silti sen eteen, että tietoisuus asioista leviäsi, tukemaan kanssakulkijoita, luomaan toivoa ja uskoa siihen, että jonain päivänä elämä on valoisampaa ja voi kokea itsensä kokonaisemmaksi.

Haluaisin ottaa jokaista seksuaalista väkivaltaa kokenutta kädestä kiinni, että yhdessä kuljettaisiin eteenpäin, eikä annettaisi enää hyväksikäyttäjälle sitä valtaa, joka on hyväksikäyttäjällä ollut.